fbpx

Hidas muoti & ajaton muotoilu

Hidasta muotia vauhdikkaille – tämä kertoo tiivistetysti suunnittelufilosofiastamme. Haluamme suunnitella vaatteita, joiden estetiikka ja laatu kestävät aikaa – jotta niitä käytettäisiin mahdollisimman paljon. Ajaton ei kuitenkaan tarkoita tylsää ja tavallista, vaan ennemminkin täydellistä tasapainoa yksinkertaisen muodon ja kiinnostavien yksityiskohtien, leikkausten ja pintastruktuurien välillä.

Haluamme suhtautua vaatteiden suunnitteluun samalla tavalla kuin tekisimme laadukkaita huonekaluja – nekin hankitaan pitkäaikaiseen käyttöön, osaksi harkittua kokonaisuutta. Vestiarium tarkoittaa latinaksi vaatekaappia tai puvustoa – nimi tulee siitä ajatuksesta, että haluamme mahdollistaa toimivan ja pitkäaikaisen, vähitellen täydentyvän vaatekaapin rakentamisen.

Meille on myös tärkeää, että vaatteitamme voi käyttää monipuolisesti, eri vuodenaikoina ja eri tilanteissa yhdistelemällä ja asustamalla niitä eri tavoin.

"Mahtavaa, että tehdään ja osataan tehdä uutta kaavoituksessa. Tämä iloitteleva kaavoitus näkyy Vestariumin housuissa ja ”eriparipuserossa”. Kaavan suunnittelija on tajunnut, että pienillä jujuilla saadaan vaatteeseen mielenkiintoa ja kestävyyttä. Tämä tekee minut niin iloiseksi. Vestariumin vaatteissa tuntee itsensä arvokkaaksi." (Saija T.-P.)

Hidas muoti tarkoittaa sitä, että suurin osa mallistostamme jatkaa sesongista ja vuodesta toiseen. Lisäksi meillä on vain kaksi sesonkia: syksy-talvi ja kevät-kesä. Joka sesongissa esittelemme uusia malleja, kankaita ja värejä tai kuoseja, joten uudistumme jatkuvasti, mutta hitaammin. Mielestämme on parempi käyttää aikaa muutaman vaatteen huolelliseen suunnitteluun ja istuvuuden hiomiseen ennemmin kuin tehdä suuri määrä hutaisemalla suunniteltuja vaatteita, joita ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. 

Vaatteemme eivät vanhene emmekä koskaan hävitä ehjiä vaatteita. Hitaan muodin ja tarveperusteisen tuotantomme ansiosta meille ei kerry suurta määrää varastoa, jota joutuisimme tyhjentämään suurien alennusmyyntien kautta – niiden sijaan palkitsemme mieluummin uskolliset asiakkaamme tarjoamalla jatkuvia, tuntuvia etuja Vestiarium Club – kanta-asiakasohjelmamme kautta. Voit lukea siitä lisää täältä.

VESTIARIUM OY

+358 45 2101 435
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.